Annamari Marttinen

Tekijät:
Anni Kuusisto : Haastattelu
Annamari
Annamari

Laura Kyntäjä : Mielipide kirjastaexternal image moz-screenshot.jpg
Tommi Posti : Perustiedot, muokkaaminen
Antti Piispanen : Sähköposti Marttiselle, yleinen apu


Perustietoa

Kirjailija Annamari Marttinen on syntynyt 19.9.1960 Lappeenrannassa. Hänen lapsuuden perheeseensä kuuluivat isä Veijo, äiti Kaarina sekä sisarukset Johanna, Petri ja Lotta. Nykyisin Annamari asuu miehensä Ari Kylliäisen ja lapsiensa (Turkka -92, Miska -94, Milka -99 ja Sasha -02) kanssa 50-luvun rintamamiestalossa Lappeenrannassa.

Koulutus


Kirjoittanut ylioppilaaksi Lauritsalan lukiosta Lappeenrannasta 1980.
Vaihto-oppilaana Moon Valley High Schoolissa Phoenixissa Arizonassa 1977-78.
Saksan ja englannin opintoja Heidelbergin yliopistossa Saksassa 1981-82.
Saksan ja englannin opinnot Joensuun yliopiston alaisessa Savonlinnan kääntäjänkoulutuslaitoksessa 1982-86, HuK-arvosana.
Tiedotuslinja Jamilahden kansanopistossa Haminassa 1989-90.
Työskennellyt muun muassa opettajana ja toimittajana. Tällä hetkellä vapaa kirjailija

Harrastukset



Annamari on harrastanut astangajoogaa marraskuusta 2000 lähtien. Lajin kauneus, haastavuus ja levollisuus veivät hänen sydämensä heti ensimmäisellä viikonloppukurssilla: "Astanga on kiehtova yhdistelmä voimaa, notkeutta, kestävyyttä, tasapainoa, kehon- ja mielenhallintaa." Nyt hän harjoittelee kolme kertaa viikossa Saimaan astangajoogayhdistyksen salilla Lappeenrannassa. Hän toiminut myös tuntien ohjaajana kolmen vuoden ajan, ei kuitenkaan tällä hetkellä.
Annamari harrastaa myös elokuvia ja kirjoja. "Paras lukemani kirja on Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Luen monenlaisia kirjoja, lempikirjailijaa on vaikea nimetä. Myös elokuvissa olen tilanteen mukaan todella kaikkiruokainen. Kaikkein eniten pidän kuitenkin Woody Allenin elokuvista. Tv-sarjoista paras koskaan näkemäni on Mullan alla."
Neljän lapsen äiti harrastaa tietysti myös lastensa harrastuksia ja heidän kuljettamistaan niihin: rumpujen- ja kitaransoittoa sekä nuorisoteatteria, juniorijalkapalloa, skeittausta, lumilautailua ja balettia.


Teokset:

Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä

Valkoista pitsiä, kansikuva
Valkoista pitsiä, kansikuva

Mistä kevät alkaa

Mistä kevät alkaa, kansikuva
Mistä kevät alkaa, kansikuva


Veljeni vartija

Veljeni vartija, kansikuva
Veljeni vartija, kansikuva





Haastattelu Annamari Marttisesta ja hänen teoksestaan ”Mustaa pitsiä, valkoista pitsiä”


Teimme haastattelun Annamari Marttisesta ja hänen kirjastaan ”Mustaa pitsiä, valkoista pitsiä”. Lähetimme haastattelun sähköpostina kirjailijalle ja saimme kattavat vastaukset laatimiimme kysymyksiin.

Luettuamme Annamari Marttisen vastaukset lähettämiimme kysymyksiin kävi ilmi, että Marttinen on haaveillut kirjailijan urasta jo pienestä pitäen. Lukemisen Marttinen taisi jo viisivuotiaana. Kirjoittamisen hän aloitti jo varhain kirjoittamalla aluksi runoja ja niin sanottuja romaaneja. Aiheet kirjoihinsa Marttinen on saanut omasta elämästään sekä muiden ihmisten elämästä. Hän kertookin haastattelussamme kuinka hän purkaa ajatuksiaan kirjoittamisen kautta. ”Kirjoittaminen on kuin ajatusten tutkimista”, toteaa Marttinen. Marttisen kirjailijan ura lähti lopulta käyntiin 1990-luvun alun lamavuosina, jolloin hän vietti paljon aikaa kotona kahden pienen lapsensa kanssa. Tuohon aikaan Marttinen joutui pohtimaan mitä hän halusi elämältään. Kirjailijan ura vei kuitenkin lopulta voiton.

Marttinen on kirjoittanut kolme teosta ja seuraava teos, ”Kuu huoneessa”, ilmestyy elokuussa 2009. Marttinen pitää parhaana teoksenaan vuonna 2007 ilmestynyttä kolmatta romaaniaan ”Veljeni Vartija”. Se on kertomus sisaruudesta, vahvasta yhteydestä ja sen katkeamisesta. Marttinen kuvaili haastattelussamme teosta hänelle läheisimmäksi, sillä se kertoo eniten hänen omasta elämästään. Kun kysyimme Marttiselta miten hän neuvoisi kirjailijan urasta haaveilevia nuoria, saimme pitkän vastauksen. Marttinen painotti erityisesti oman mielipiteen esille tuomista. Ei pidä välittää äidin tai mummon mielipiteistä, vaan kirjoittaa paperille juuri se mitä haluaa. ”Opi heittäytymään ja anna tekstillesi niin paljon itseäsi kuin mahdollista”, hän kertoo. Marttisen mielestä on myös tärkeää, ettei lannistu heti jos kirjoittamasi kirja ei mene kustantajalle läpi ensimmäisellä yrittämällä. On oltava valmis kirjoittamaan tekstistä uusia versioita ja yritettävä sitkeästi uudelleen. Kirjailija korostaa myös tietynlaisen nöyryyden tärkeyttä.

Teoksessaan ”Mustaa pitsiä, valkoista pitsiä” aiheen kirjaansa Marttinen on saanut oman elämänsä vaiheesta, jolloin hän kasvatti kahta lastaan ja keskusteli samassa vaiheessa olevien ystäviensä kanssa. Vaikka Marttinen jo aiemmin kertoi, että hänen kirjojensa henkilöt ovat saaneet paljon vaikutteita hänen omasta elämästään, teoksen ”Mustaa pitsiä, valkoista pitsiä” päähenkilö Inari, on kuitenkin fiktiivinen henkilöhahmo ja kaikki mitä hänelle tapahtuu on keksittyä. Marttinen kirjoitti kirjansa 1990-luvulla ja kertoo sen sijoittuvan samalle vuosikymmenelle. Teoksen miljöö ei sijoitu mihinkään tiettyyn tapahtumapaikkaan, eivätkä kirjan yksittäiset paikat kuvaa kirjailijan omaa kasvuympäristöä.





Mielipide kirjasta




Luin Annamari Marttisen teoksen ”Mustaa pitsiä, valkoista pitsiä”. Teos on julkaistu vuonna 2002, ja julkaisija on Otava.
Kirja kertoo muutaman ihmisen elämästä, mutta ehkä eniten se painottuu Inarin elämään. Inari on kirjan alussa lukion viimeisellä, ja hän alkaa seurustella komean pitkähiuksisen Anttonin kanssa. Seurustelun alkuhuuma on kuuma, ja he nauttivat toistensa seurasta täysin rinnoin. Mutta vuosien kuluessa, ja lapsen syntyessä, heidän parisuhteeseensa tulee kylmyyttä ja etäisyyttä. Inari ei enää koe itseään viehättäväksi, eikä siksi halua Anttonin läheisyyttä. Samalla kuitenkin Inari on vihainen koska Anton ei anna hänelle huomiota. Tunteet ovat siis pahasti ristiriidassa. Myös Anton on hämillään, sillä vaikka hän kokee Inarin yhä viehättävänä, Inari tyrmää toistuvasti Antonin pienetkin hellyydenosoitukset ja yritykset keskustella. Ahdistava tilanne ajaa lopulta molemmat toisen pettämiseen, ja tilanne tuntuu epätoivoiselta ja sietämättömältä. Molemmat tahtovat periaatteessa samaa asiaa, mutta keskustelun puute ajaa avioparin syvään ahdinkoon.
Teos tuntui aluksi kauhean synkältä, kaikenaikaa jokaisella tuntui olevan vain ahdistusta ja huonoa tuuria ihmissuhteissa ja elämässä yleensä. Elämän valoisat puolet tuntuivat kadonneen kokonaan, haikailtiin vain parempia menneitä. Lukiessa minulla oli koko ajan ”huono olo” henkilöiden ahdistuksesta, ja lukiessa odotin koko ajan asioiden selkiytyvän ja korjaantuvan.
Kirjan luettuani mietin, että kuvaus saattaa olla aika realistinen tavallisen suomalaisen perheenäidin näkökulmasta. Ristiriitaiset tunteet aviomiestä ja itseä kohtaan, riittämättömyyden tunne ja yleinen tyytymättömyys voi kasvaa valtavaksi perheenäidin yrittäessä selviytyä täydellisesti vanhemmuudesta. Kirjassa oli kuitenkin onnellinen loppu, asiat selkiytyivät monen mutkan jälkeen, vaikka mikään ei kuitenkaan ollut niin kuin ennen.
Kirjasta jäi melko synkkä mutta realistinen yleiskuva, ja pidin sen omaperäisestä, kerronnasta. Teksti oli kuitenkin ehkä hieman liian hidastempoista minun makuuni. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka arvostavat enemmän ihmissuhteiden pohtimista kuin esimerkiksi tapahtumarikkaita jännäreitä.