Kevätwiki
Koulumatkani

Käytännössä koulumatkaani kuuluu yleensä se, että nappaan kypärän ja avaimet sisältä, polkaisen yltiöpäisesti saastuttavan moponi käyntiin ja kirmaan sillä tuhatta ja sataa n.700 metrin matkan kouluun ja tulen silti myöhässä…Tämän harvinaisen kerran ajattelin kuitenkin perehtyä tarkemmin koulumatkaani, ja vaikka hieman unenpöppörössä olinkin, tein silti joitakin havaintoja.
Lähden kävelemään koululle päin ja käännyn saman tien pienelle metsäpolulle pihalta päästyäni. Metsäpolku on usein kurainen ja joudun siksi pelkäämään uusien valkoisten kenkieni puolesta. Puut ovat jo pullollaan lehtiä ja metsässä on kiva vihreä valaistus kun aurinko siivilöityy lehtien läpi. Pian tulen risteykseen jossa pitää usein varoa autoja. Nyt pääsen ongelmitta risteyksen yli ja muutamia alakoululaisia kirmaa huolettomasti risteyksen yli, liiemmin välittämättä kolahtaako vai ei. Mutta minä jatkan matkaa pitkää ylämäkeä ylös. Ohitan talon, toisen talon, koivun. Talon, toisen talon, koivun. Ylitän tien. Ohitan talon, toisen talon, koivun ja niin edespäin. Tulen koulua vastapäätä olevalle kioskille ja kellot soivat. Kappas vaan, olenkin melko ajoissa. Sitten astelen tien yli ja pian tulen koulun pääovelle josta marssin sisään.

Mitä on kotkalaisuus?

No sitähän voi katsoa monelta kannalta. Ideologisesti kotkalaisuus on sitä, että maalataan sirppejä ja vasaroita seinille, luetaan Marxia ja veisataan katkelmia ”kommunistien manifestista”. Itse en kuitenkaan kuulu tähän kotkalaisten kategoriaan joten sivuutetaan aihe. Olen asunut Kotkassa koko ikäni ja juureni ovat syvällä stora-enson jäteliejussa. Vaikka Kotka onkin edelleen haiseva tehdaskaupunki, olen jo tottunut siihen ja pidän Kotkasta kotikaupunkinani. On vaikea kuvitella, että olisin asunut lapsuuteni jossain muualla.
Minusta Kotka on hyvin pitkälti identiteetiltään merikaupunki. Suomenlahti on aina ollut kotkalaisille paitsi vesistö, jossa uimalla saa syövän, myös elinkeino. Kotkassa on paljon kalastajia ja merimiehiä ja erityisen paljon logistiikka- ja varastoalalla työskenteleviä (minäkin kuulun tähän ryhmään). Ja ilman merta näitä työpaikkoja ei olisi. Seuraavat tekstinpätkät eivät ole omaa tuotostani, mutta ne tiivistävät omat näkemykseni kotkalaisuudesta erittäin hyvin.



Kotkalaisuudesta:

Kotkalaisuus on sitä, että pitää halstratuista haileista, merestä, veneistä ja viinanjuomisesta mukavassa seurassa.
Kotkalaisella on kalastajamallinen moottorivene tai ainakin kaveri, jolla sellainen on.
Kotkalainen ei heti älähdä "kuka pieras?", jos sisään löyhähtää omituinen tuoksu, se on Sunila tai Kutsetti, kun haisee, siis paperi eli raha.

Kotka on savolaisten Ameriikka, sillä kun savolaiset lähtivät Lännen Ihmemaahan vv 1920...1959 matkarahat yleensä tuhlattiin ravintola Kairosta noukittuun Ruusuun, ja savolaispoika jäi Kotkansaarelle nalkkiin.

Kotkalainen
  • on vähintään kerran vieraillut luvattomasti ulkomaisessa laivassa ja ostanut pimeää viinaa satamasta.
  • tuntee ainakin yhden satamahuoran
  • käyttää itsestään nimitystä "miä" (siis ei mie)
  • pyytää nakkikioskilla hampurilaisen kahdella nakilla, ja odottaa saavansa lihapiirakan.
  • kutsuu salakkaa (roskakala) sipakaksi.
  • ei lähde kesämökille, vaan saareen.
  • tietää missä on Punainen Talo, mutta ei tunnusta tietävänsä, jos kymiläisennäköinen asiaa kysyy.
  • tietää, että punaiseksi maalatun Palotorninvuoren päällä seisovan patsaan nimi on oikeasti "Lautavarkaat" vaikka jalustassa lukee "Ahtaajat".

Kotkalainen tietää myös taustatarinan kaupungintalon nurkalla seisovalle "Kotkan pojat"-patsaalle, jonka on veistänyt Essi Renvall. Siinä alaston nuorimies pippeli ojossa sanoo isälleen: "Iskä miä tahon naista, pojat sanoo, et tuolt sais!" (poika viittilöi kädellään ravintola Tuohipöllön suuntaan), johon isä sanoo (tarttuen poikaa olkapäästä): "Ootappa poika, että karvas ensin kasvaa."

Valitettavasti patsasinstallaatioon olennaisena osana kuuluva perinteikäs ravintola Tuohipöllö on purettu pois.

Kotka on viimeinen kaupunki entisen Neuvostoliiton ulkopuolella, jossa on Leninin rintakuva julkisella paikalla, puistossa.

Mitä näkemistä Kotkassa on

· Kotkassa on satama, mutta se on äkkiä vilkaistu.

· Kotkassa on myös Sapokka, pienvenesatama, jonka päässä on kaunis "vesipuisto", jossa voi ihailla keinotekoista vuoripuroa ja vesiputousta, kivikkopuutarhan kasveja ja kyhmynokkaisia hanhia.

· Sapokasta lähtee "tuurimoottori" Varissaareen, jossa on Ruotsinsalmen meritaistelun museo tai Pyhtään Kaunissaareen (tunnin merimatka), jossa voi kesällä viettää yön teltassa ja, jos sinne ei mene Juhannuksena tai Meripäivien aikaan, vaikka rakastella kaikessa rauhassa paljaan taivaan alla kauniilla hiekkarannalla, kivenlohkareitten välissä, suolaveden huuhtoessa varpaita, edellyttäen, että on älynnyt ottaa kumppaninsa mukaan.

· Kotkansaaren eteläosassa Puistolan kaupunginosassa on Tervaleppälehto, jossa voi tuntea hartautta korkeitten lehtipuiden keskellä. Itse haluaisin, että tuhkani (sitten joskus) siroteltaisiin tähän lehtoon. Lehtoon pääsee parhaiten etsimällä Mansikkalahden, Kotkansaaren ainoan uimarannan, melko lähellä Sapokkaa.

· Kotkan kauppatori, kaupungintalon edessä, on myös mielenkiintoinen lähinnä siksi, että sieltä Kristiina Halkola kävi ostamassa viisi possoa markalla, Jörn Donnerin elokuvassa "Mustaa valkoisella" vuonna 1968, ja samalla sanoi, että "Kotka on paska paikka". Kristiina Halkola on kymiläinen.

· Kotkan esikaupunkialueella on Langinkoski (5 km Kotkansaarelta pohjoiseen). Langinkoskella on Venäjän keisarin (...1917) kalastusmaja (datsha), joka nykyisin on museona.



Kevättä rinnassa

Kevät on tuloillaan! Tai oikeastaan tätä kirjoitettaessa jo kesä. No mistäs sen huomaa? No pitää olla sokea ettei sitä huomaisi. Kasvit ja puut alkavat vihertää, mopolla voi ajaa kovaa ilman että kaatuu, tyttösiä saa erityisen helposti, aurinko paistaa, ja kaikki on kivalla tuulella. Niin mikäs siinä, edellisissä asioissa on jo niin paljon hyvää, että kyllä meikäläinen hyppisi riemusta vaikka kesälomaa ei olisikaan, mutta kyllä se, että lukion toinen luokka lähestyy loppuaan kruunaa kaiken. Tietenkin kesän tuloilu näkyy jo siinäkin, että elukoita liikkuu tavallista enemmän. Eli muitakin eläimiä kun nuo meidän sisällä makoilevat isot koirat, on mahdollisuus nähdä. Olen jopa jotain jo nähnyt: pari kuollutta siiliä tien varrella, yhden tunnistamattoman pedon samassa tilanteessa ja tietysti jotain ihan ruumiin ja sielun voimissa olevia muuttolintuja ja ötököitä. Siinä oikeastaan kaikki, sen enempää en ole eläinhavaintoja tehnyt ja kohta on kesäkuu. Sen olen myös huomannut, että kasvit kukkivat erityisen paljon. Sen huomaa mm. hengityksen vaikeutumisena ja toisinaan mukavana tuoksuna. Olen joitakin kauniita kukkiakin tietysti nähnyt. Tietysti kevään tulon huomaa myös siinä, että ulkona tulee vietettyä aikaa tavallista enemmän ja sen huomaa tietysti ihon värjääntymisenä. Hyvää kesää!

Kurssin palaute ja arvostelu

Tämä oli ehdottomasti yksi vuoden parhaista kursseista. Ei turhaa vouhottamista, kiirehtimistä ja työntekoa ja silti kuitenkin opittiin joitain asioita. Lisää samanlaista jatkossa!