Draama




draama.jpgDraama = klassisen kreikan kielen liikettä/toimintaa tarkoittava sana, näyttelijöiden yleisölle teatterinäyttämöllä tai vastaavalla esitettäväksi tarkoitettu kirjallisuudenlaji, jossa inhimillistä elämää kuvataan nykyhetkisenä toimintana dialogin ja monologin avulla.

Draamakirjallisuus on tarkoitettu enemmänkin esitettäväksi kuin luettavaksi.


Draaman historiaa:
Draama on saanut alkunsa kauan sitten pakanallisissa merkeissä. Lähtökohtana olivat vainajien, henkien ja jumalien palvontamenot ja alkukantaiset tanssit.

Antiikin Kreikassa vietettiin juhlia viininjumala Dionysoksen kunniaksi. Tästä lähti kehittymään teatteri. 500-luvulla Dionysos-juhlissa alettiin pitää valtion sponsoroimia näytelmäkilpailuja, joissa esitettiin tragedioita ja komedioita.

Suomessa näytelmiä alettiin esittää vasta 1640-luvulla Turun akatemian piirissä aluksi koulunäytelmien muodossa.





Draaman päälajit


  • Tragedia eli murhenäytelmä
  • Komedia eli huvinäytelmä
  • Vakava näytelmä eli yksinkertaisesti näytelmä (joskus myös sama kuin draama)
  • Farssi eli ilveily

Klassisella ajalla draama oli selvästi joko tragedia tai komedia. Aristoteles kuvaili näitä lajeja Runousopissaan ja antoi melko yksityiskohtaisia ohjeita tragedian juonen hahmottelemiseksi. Keskiajalla Euroopassa yleistyivät uskonnolliset mysteerinäytelmät, mutta klassiset tyylilajit palasivat renessanssinmyötä.

tyypillisesti:

  • tragediassa hyville ihmisille kävi huonosti
  • komediassa huonoille ihmisille kävi hyvin
  • nykyajan televisiosarjoissa ja elokuvatuotannossa tyypillisesti hyville ihmisille käy hyvin, joten ne eivät ole sen enempää komedioita kuin tragedioitakaan.


Tragedia
Tragedia on juonellinen kokonaisuus jossa on alku, keskikohta ja loppu. Tragedia keskittyy yleensä yhden vuorokauden aikana tapahtuviin asioihin. Aristoteleen mukaan tragedian tarkoituksena on kuvata ihmisiä, jotka kohtaavat murheellisen kohtalon. Tärkeässä roolissa on ns. "traaginen erehdys", jonka seurauksena traaginen sankari ajautuu onnettomuuteen.
Aristoteleen mukaan tragedian henkilöt eivät saa olla

  • kaikkivoivia jumalia
  • muita hahmoja, joihin yleisö ei pysty samaistumaan.
Tragedian hahmojen täytyy olla sen kaltaisia, että ihmisten on mahdollista samaistua heihin. Tragedian tarkoituksena on saada ihmiset tuntemaan säälin ja vihan tunteita oikealla tavalla.


Komedia
Komedia tarkoittaa teatteritaiteessa huvinäytelmää. Alun perin sillä on yksinkertaisesti tarkoitettu vain
näytelmää, jolla on onnellinen loppu. Nykyisin termi viittaa humoristiseen näytelmään ja yleensä humoristiseen ilmaisuun esittävissä taiteissa

  • antiikin kreikassa näytelmäkirjallisuuden alalaji
  • kuuluisia komediakirjailijoita olivat mm. kreikkalaiset Aristofanes ja Menandros


Näytelmä
  • yleinen kirjallisen teoksen muoto
  • koostuu yleensä henkilöiden välisestä vuoropuhelusta, ja on pääasiallisesti tarkoitettu esitettäväksi, ei niinkään luettavaksi
Sanaa 'näytelmä' käytetään sekä tekstistä että sen esittämisestä teatterissa; jos näiden eroa täytyy erityisesti korostaa, jälkimmäistä sanotaan teatteriesitykseksi.


Farssi
Farssi on komedia, jonka viihdyttävyys perustuu väärinkäsityksiin, salaisuuksiin, absurdeihin tilanteisiin, verbaaliin huumoriin ja nopeaan, loppua kohden kiihtyvään juoneen. Usein mukana on myös vähintään yksi takaa-ajokohtaus.
Farssit päättyvät yleensä onnellisesti. Farssin tarkoitus on siis saada yleisö nauramaan ja hymyilemään.
Farssilla koetetaan viihdyttää.






Tunnettuja kirjailijoita ja näytelmiä


Lyhyesti kirjailijoista ja muutama näytelmä.

Muutamia tunnettuja kirjailijoita:

- Agatha Mary Clarissa Christie (1890 - 1976) oli englantilainen kirjailija. Hänen tuotantoonsa kuuluvat sellaiset salapoliisikirjallisuuden klassikot kuin Kymmenen pientä neekeripoikaa, Idän pikajunan arvoitus ja Kuolema Niilillä.

- William Shakespeare (1564 - 1616) oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä kirjailijoista kautta historian. Shakespeare kirjoitti useita näytelmiä, niin tragedioita kuin komedioita, sonetteja ja runoja. Hän kirjoitti teoksensa vuosina 1585–1613, mutta näytelmien kirjoitusjärjestystä ei tiedetä varmasti.

- Jean-Baptiste Poquelin eli Molière (1622 - 1673) oli ranskalainen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja näyttelijä. Hänet tunnetaan etenkin komedioiden kirjoittajana.

- Henrik Johan Ibsen (1828 - 1906) on Norjan tunnetuin näytelmäkirjailija. Hänestä alkoi nykyaikaisen realistisen draamanäytelmän menestys. Ibsenin teokset vaikuttivat myös suomalaisen kirjallisuuden 1800-luvun lopun realismiin.

- Thomas Stearns Eliot (1888 - 1965) oli englantilais-amerikkalainen runoilija, näytelmäkirjailija ja kriitikko. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1948.


Muutamia tunnettuja näytelmiä:

- Romeo ja Julia (1594–96) Shakespeare
- Hamlet (1600–01) Shakespeare
- Othello (1602–11) Shakespeare
- Tartuffe (1669) Molière
- Idän pikajunan arvoitus (1934) Christie






Luimme Shakespearen näytelmän Hamlet


Nuori prinssi Hamlet palaa kotiinsa Wittenbergistä; isä on kuollut ja äiti on menossa uusiin naimisiin. Hamlet joutuu keskelle hovin valtataistelua, jossa ystävät ja sukulaiset voivat muuttua vihollisiksi toisilleen. Tämä taakka on Hamletille liian raskas kantaa. Ankaran sisäisen kamppailun jälkeen hän joutuu antamaan vallan pahuudelle.

"Ollako vai eikö, siinä pulma.
Jalompaa onko vaiti ottaa vastaan
pahansuovan onnen turmannuolet
vai aseella selvä tehdä murheistaan,
lopettaa ne kaikki kerta kaikkiaan?"




Täältä voitte seurata ryhmätyömme kehittymistä: http://paljonmeluatyhjasta.blogspot.com>