Blackout
Nyt olemme luoneet oman wikispaces-sivuston. WUHUU! Opeteltaisiin vielä käyttämäänkin tätä...

NOVELLIN ALKUPERÄÄ JA YLEISTÄ HÖPINÄÄ
Novelli on lyhyt kirjallinen proosateos. Novellin pituutta on hankalaa määrittää. Pituus riippuu kirjoittajasta ja lukijasta. Jokaisella on oma mielipide novellin pituudesta, eikä sitä voida laittaa yhteen muottiin. Väilillä on hankalaa tietää milloin teosta kutsutaan pienoisromaaniksi ja milloin novelliksi. Apuna toimii ns. Klassisen määritelmä, jonka mukaan novellin täytyy olla riittävän lyhyt luettavaksi yhdellä kertaa. Tavallisesti suomalainen novelli on noin 1 000-8 000 sanaa pitkä.
Novelli-sanan alkuperä tulee italian sanasta novella, joka tarkoittaa uutta. Jo 1300-luvulla kirjoitettiin ensimmäiset novellit, mutta nykyisen muotoon se kehittyi 1800-luvulla eri puolilla Eurooppaa. Romaanin ja novellin pystyy lähinnä erottamaan novellin tiiviistä ja ytimekäästä kerronnasta. Novellin lyhyt esitysmuoto rajaa myös tarinassa henkilöiden määrää. Novellille ominaista on myös avoin lopetus ja aukot, jolloin lukija saa itse päätellä ratkaisun sekä täyttää "puutoksia". Tunnettuja suomalaisia novellisteja ovat mm.RosaLiksom, Anna-Leena Härkönen ja Joni Skiftesvik. Yksi maailman kuuluisimmista novellikokoelmista on Giovanni Boccaccion Decamerone.
Pitää myös muistaa, että englannin kielen sana novel tarkoittaa romaania eikä novellia. Englanniksi novelli on short story. Termiä novella taas käytetään pitemmistä novelleista, jotka ovat kuitenkin lyhempiä kuin romaanit. Yleisimmin novelleja julkaistaan monissa lehdissä sekä novellikokoelmissa, jotka sisältävät useimmiten yhden tai useamman kirjoittajan tekstejä.
Suurimman osan tiedoista tarjosi Wikipedia :) http://fi.wikipedia.org/wiki/Novelli

HIUKAN PETRI TAMMISESTA
Petri Tamminen syntyi Helsingissä 23.11.1966. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turussa vuonna 1985 ja valmistui vuonna 1995 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta seitsemän opiskeluvuoden jälkeen. Tamminen on työskennellyt toimittajana jo vuosina 1995-1997 ja tätä nykyä hänet tunnetaan kirjailijana ja freelancetoimittajana. Tamminen pitää luovan kirjoittamisen kursseja ja on luennoinut Tampereen yliopistossa.
Petri Tamminen kuvaa itseään ujoksi, jonka takia hänen on vaikea saada oma äänensä kuuluviin. Kirjoittamalla kirjoja hän saa puhua asiansa "keskeyttämättä", siksi kirjailijan ammatti on hänelle eräänlainen välttämättömyys. Tammisen mielestä kirjoittaminen on vaikeaa, jonka vuoksi jokaisella sivulla on tärkeä merkityksensä. Petri Tamminen kuvailee esikoisteostaan Elämiä seuraavasti: "Rivien välit kirjoitin tilaviksi, toivoin, että lukija mahtuisi niihin ja toisi mukanaan omat muistonsa. Tämä perusajatus on mukana kaikissa kirjoissani." Kyseistä teosta lukiessa huomasimme tyylin todellakin olevan tällaista.

TamminenP07_juurikkala_ville.jpg
Kuvalähde Otava/Ville Juurikkala
PETRI TAMMISEN TEOKSIA
Novellikokoilmat: Elämiä 1994 (meidän kirja), Miehen ikävä 1997
Lyhytproosat: Piiloutujan maa 2002, Muistelmat 2004
Romaanit: Väärä asenne 2000, Enon opetukset 2006
Novellit: Panettelijat 1995, Salkku 2000, Hääpäivä 2001
Kuunnelmat: Kapeita lauttoja 2003, Kaikki häviävät ennen pitkää 2005
Tamminen on saannut myös monia palkintoja: J.H. Erkon kirjoituskilpailu 1989 Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1995, Nuoren taiteen Suomi-palkinto 1995, Kalevi Jäntin palkinto 2002, Hämeen taidetoimikunnan taidepalkkinto 2002, Suuren Suomalaisen kirjakerhon tunnustuspalkinto 2002 .

ANALYSOINTIA JA TULKINTAA
Seuraavat tekstit ovat meidän kirjoittamia ja olemme niissä pyrkineet esittelemään Elämiä -teoksen novelleja ja kertomaan oman näkökulmamme.
ANNI ON HYVÄNTAHTOINEN TAVIS
Anni -niminen novelli löytyy Petri Tammisen Elämiä -nimisestä novellikokoelmasta. Lyhyt teksti kertoo Anni-nimisen naisen elämästä todella lyhyesti ja ytimekkäästi Petri Tammisen tyylin mukaisesti. Anni on melko köyhän työläisperheen lapsi. Hänen isänsä kasvatusmenetelmät noudattavat vanhaa kunnon fyysistä kuritusta. Isä on perheen pää, eikä suoraan sanottuna kukaan mahda hänelle mitään. Annin isä on halveksiva ja hän sanoo asiat suoraan. Annin äiti on kuitenkin ymmärtäväinen ja haluaa tytön oppivan.
Anni on hyväntahtoinen jo lapsesta asti. Tekstin mukaan "hän ei kiusannut ihmistä eläissään" vaikka elämä antaa iskuja. Anni käy talouskoulun ja autokoulun ja miehenkin hän löytää. Isä ei pidä Virtasesta lähes ollenkaan ja miehet tappelevat usein pienistäkin asioista. Virtanen on samanlainen kuin Annin isä, koska hän löi Annia kerran humalassa ja samalla halveksi.
Päähenkilö on Anni ja sivuhenkilöiden roolissa vanhemmat sekä Virtanen. Taustahenkilöitä näin lyhyeen tekstiin ei edes kannattaisi harkita. Miljöönä toimivat Annin koti saunoineen ja tupineen. Annin nuoruus voisi sijoittua 1970-luvun puolelle. Novellissa kertojana on ulkopuolinen ja hyvin vähäsanainen kertoja. Tarinassa ei esiinny dialogiaa, monologiaa eikä tajunnan virtaa. Teksti etenee kronologisessa järjestyksessä, eikä siis sisällä takaumia tai ennakointeja.Anni -novellissa on paljon aukkokohtia. Lauseet ovat ikään kuin leikattu valikoiden Annin elämästä. Vaikka pätkät ovat lyhyitä, antavat ne lukijalle kuitenkin kokonaiskuvan Annin elämästä. Lukijalle jää myös yllättävän paljon varaa omalle tulkinnalle.
Kerronnan kieli ja tyyli on töksähtelevää ja ehkäpä nykyaikaista. Petri Tammisen kirjoitustyylistä voisi sanoa, että se on vähän turhan moderni ja yksiselitteinen. Tarinassa kuvaillaan henkilöä aivan tavallisena matti meikäläisenä. Tarina ei kohenna Annin asemaa hierarkisesti. Itseasiassa tarina on hyvin neutraalissa vuorovaikutuksessa päähenkilön kanssa. Teksti vain toteaa, kuinka asiat ovat. Anni -novelli kertoo vain yhdestä ihmistyypistä. Se ihmistyyppi on luonteeltaan kiltti ja nöyrä ja hieman muiden jalkoihin jäävä yksilö. Anni on liian kiltti elämäänsä nähden. Vastakohtapari muodostuu esim. Annin ja hänen isän välilleen.
Tammisen novelli Anni ei ole kantaa ottava teksti, eikä se tuo esille mitään mielenkiintoista päähenkilöstään. Lukukokemuksena aika tylsä ja todella lyhyt, vain sivun mittainen! Kuka tahansa pystyisi kirjoittamaan samankaltaisia tekstejä.
-jusu-

SOILE, PALA AURINKOA
Mielestäni kirjan paras novelli oli Soile. Novelli kertoo Soile- nimisestä tytöstä, joka lapsesta asti on ollut kaunis ja oikein hymyilevä lapsi. Hänet jopa äänestettiin Seurassa Päivänsäteeksi. Kauneuden avulla hän sai etuoikeuksia ja häntä ihailtiin. Soile oli myös hyvä piirtäjä. Hän voitti Luonnonsuojelusäätiön piirrustuskilpailun, jonka jälkeen hän pääsi taideteolliseen kouluun. Koulun juhlissa hän tapasi tulevan miehensä, jonka kanssa meni naimisiin. He kunnostivat Saimaan rannalla olevan koulun ja tekivät siitä kotinsa.
Tämä novelli erottui joukosta, koska se oli hyväntuulinen ja onnellinen. Suurin osa kirjan novelleista olivat synkkiä ja hiukan surullisia. Tässä Tamminen sai päähenkilön elämän kuulostamaan helpolle, ja uskomaan hänen elämänsä olleen aina yhtä ruusuilla tanssimista. Novellin loppu jää kuitenkin hyvin kesken. Lopun tunnelma on hyvin onnellinen, mutta lukija voi itse miettiä miten tarina voisi jatkua siitä eteen päin.
Novelli on todella lyhyt, mutta ytimekäs. Lauseet ovat Tammisen tyylin hyvin lyhyet, joka ajoittain itselleni aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää lauseen sanomaa. Lauseiden aika väli on ajoittain todella pitkä, useimmiten jopa vuosia. Novellista tekee ymmärrettävän se, että lauseet sisältävät ns. sidostajia ja jokainen lause johtaa uuteen asiaan ja aikaan. Ilman tätä ominaisuutta en varmasti olisi ymmärtänyt mitään novellista. Loppujen lopuksi novelli olikin hyvä, vaikkakin se piti pariin kertaan lukea, jotta sen sai ymmärretyksi. Jokaisen lukukerran jälkeen mieleeni tuli uusia asiota novellista, joka sitä kautta täydensi tarinaa.
-roosa-

KOIRA, MENNEISYYDEN HAAMU
Novelli "Jahti" on oma lempparini novellikokoilmasta Elämiä.Siinä tuntematon päähenkilö saa naapurin koiran peräänsä jostakin syystä ja joutuu siis jahatuksi.Juoni etenee verkkaisesti, kun päähenkilö ajaa vanhalla museoautollaan ja yrittää jättää koiran. Jopa lenkkimakkaran tarjoaminen ei auta ja koira pysyy perässä. Tämä tilanne tuntuu hektiseltä, koska koira vain seuraa päähenkilöä ilman kunnon syytä, mutta päähenkilölle tämä on isompi juttu. Ikään kuin päähenkilö ei pidä koirasta ollenkaan ja siten voi päätellä seuraavaa.
Koira edustaa menneisyyden tapahtumaa tai ihmistä, jota päähenkilö yrittää paeta. Jostakin syystä hän ei kuitenkaan pääse eroon siitä, joten kirjan lopussa päähenkilö päätyy Ruotsinlaivalle paetakseen lopullisesti koiralta tai pitääkseen taukoa siitä. Se mihin tykästyin novellissa on juuri sen erkoinen asetelma, kun koira seuraa naapurin ihmistä, mutta silti siinä on isompi ajatus takana .En ajatellut sitä vaihtoehtoa yhtään, kun luin tätä novellia vaan se tuli mieleen ihan sattuman kautta. Periaatteessa, jos novellin toisen tulkinta tavan ymmärtää, novelli antaa tärkeän muistutuksen, että kannattaa pitää lomaa silloin, kun tarvitsee. -räsänen-
1459497318_c0c6d2e121.jpg
Kuvalähde Flickr/juhnu.laakso
ELÄMIÄ, MITÄS MUUTAKAAN
Petri Tammisen esikoisteos Elämiä on mielestämme erilainen novellikokoelma. Teos koostuu 39:stä todella lyhyistä, korkeintaan kahden sivun mittaisista teksteistä ja 10:stä normaaleja novellin mittoja hipovista pätkistä. "Mininovellit" Tamminen on nimennyt ihmisten nimien mukaan, esim. ensimmäinen teksti kantaa Seppo -nimeä. Tammisen tekstin tyyli ja ulkoasu, niin kuin olemme aiemmin jo todenneet, on väljä ja tekstikoko melko suuri. Luulisi, että tekstiä on helppo lukea. Niinhän sitä onkin, mutta se, saako lukemastaan mitään tolkkua on toinen juttu.
Tapa, jolla Tamminen kuvaa ihmisiä eli elämiä teoksessaan on hassu. Kerronta on töksähtelevää, sidostajia on vain vähän ja tunnelmaa tekstistä ei löydä. Tosikoille tämä teos ei ole lainkaan suotava. Karkeasti sanottuna kirjoitimme samalta kuulostavia tekstejä ensimmäisellä ja toisella luokalla. Niin kuin Petri Tamminen itse on sanonutkin, jää tekstin kokonaisuuden luomisesta lukijalle kova vastuu. Juuri lukijan pitää itse täydentää tekstiä. Lukijalta vaaditaan mielikuvitusta niin paljon, että sitä voisi vaikka muille jakaa.
Kirjan luettuamme totesimme, että meillä ei sitä mielikuvitusta riittänyt mininovelleihin. Mutta emme tuomitse teosta täysin. Tammisen novellikokoelmasta voi sanoa, että se paranee loppua kohden! Novellit ns. "standardimitoissaan" lämmittivät eniten mieltämme. Esim. Vappu -niminen teksti on ajatuksia herättävä ja puhutteleva ja siksi tykkäsimme siitä. Olisiko väärin sanoa, että Petri Tamminen on erilainen kirjailija. Emme tiedä, onko se hyvä vai paha asia. Elämiä -teos on peruskauraa, vaikka koittaakin valloittaa erilaisuudellaan.
393890055_60bc5978dd.jpg
Kuvalähde Flickr/Marjut
JOS ME OLISIMME KIRJAILIJOITA...ja tykkäisimme käyttää Petri Tammisen kirjoitustyyliä:

KAUHUKOLMIKKO

Oli vuosi 1991. Maailmaan syntyi kolme lasta. Tommilla oli onnellinen lapsuus. Jusu kaivoi nenää. Roosa nyrjäytteli nilkkoja balettiharjoituksissa. He kävivät samaa koulua. Jusulla ei ollut järjen lahjoja teini-iässä. Kloorivesi oli liuottanut aivot. Roosa tunki strasseja joka paikkaan. Hän on kilpatanssija. Tommi vain juoksee pallon perässä.
Lukiossa oli äidinkielen kurssi. He tekivät yhteistyötä. Se tuotti tulosta. "Hieno homma", totesi opettaja. Tommi ei tiedä mitä tekee. Sivari ei ole hänen juttu. Roosa passitti New Yorkin sarjamurhaajan vankilaan. Jusu rääkkää suomalaisia lapsia liikuntatunneilla ja rusauttelee selkiä. He ovat onnellisia.
Kerran kauhukolmikko surffaa netissä. He löytävät sivun. Sivulta he lukevat tekstin. Nuoruus tulee mieleen. Jokainen toteaa: "Voe räkä".
Kaikki ei välttämättä mennyt niin kuin piti. Tavallisia ihmisiä.

Pääset tarkastelemaan blogiamme: http://blackout-ai03.blogspot.com/