ÄI3 ja ÄI13 sosiaalisesti webissä

Anne Rongas arvioi pilottikurssien prosessia:

Kurssit toteutettiin jaksolla 5 Langinkosken lukiossa, opettajana Hannele Ambrusin. Kursseilla käytettiin Googlen ilmaisia yhteisöllisiä verkkotyövälineitä. Ohjeistus oli sijoitettu Opit-oppimisympäristöön. Kurssiin kuului perinteiseen malliin toteutettuja luentotunteja, yksilötehtäviä (yo-kokeeseen valmentavia), teatterikäynti ja projektityö, joka toteutettiin ryhmissä internetin yhteisöllisiä työvälineitä hyödyntäen.

Olin antamassa teknistä tukea sekä opettajalle Hannele Ambrusinille että opiskelijoille. Kurssirakennetta kehittelimme Hannelen kanssa intensiivisissä keskusteluissa ja molemmat innostuimme omien haaveidensa toteuttamisesta. Toteutustapa antoi tilaa koko ryhmän (myös opettajan) luovuudelle. Lähestymistapa oli etsivä, tutkiva ja avoin uusille oivalluksille.

Kurssilla ei opetettu pelkästään oppiaineen sisältöjä, vaan ilmaisutaitoja, ryhmätyöskentelyn taitoja, tiedonkäsittelyn taitoja ja projektityön taitoja. Kurssilla päätettiin myös tietoisesti kokeilla uusia menetelmiä ja ottaa epäonnistumisen riski.

Opiskelijoitten kurssipalautteissa oli selvästi nähtävissä oppimisen prosessi, johon kuuluu alkuhämmennys, tuska ja epätietoisuus. Asioita ei annettu valmiiksi pureskeltuina. Lopputulokset todistivat, että ryhmät olivat tehneet töitä, etsineet, tutkineet, oivaltaneet ja luoneet jotain omaperäistä.

Olin todella vaikuttunut tuloksista. Vapaus oli toiminut. Ryhmissä oli päästy tavoitteisiin ja tuotoksista syntyi monipuolinen kuva kurssin aihepiiristä.